sunnuntai 27. syyskuuta 2009

Ekat sukat Sukkasatoon

Työskentele niin ahkerasti
sen hyväksi mitä haluat,
että sinulla ei yksinkertaisesti ole aikaa
ajatella asioita, joita et halua.
Tänään keräsin pihalta kehäkukkia vaasiin kun säätieteilijät uhkaavat pakkasten kohta kolkuttelevan enteillen talven tuloa.
Mutta nautitaan vielä syksyn raikkaudesta!
Syksy on jo pitkällä, aika on pyrähtänyt aika vikkelästi. Eipä ole juuri ollut aikaa istuskella tietsikan äärellä.
Piipahdimme kuun vaihteessa Lontoon kupeessa viikon reissun. Sieltä ehkä joku kuva myöhemmin, jos saan aikaiseksi. Vajaa viikko oltiin kotona ja sitten vaeltelimme viikon Ylläksen upeissa ruskaisissa maisemissa. Sieltä ois jo kuvia enempikin. Ehkä niitäkin tänne.
Joka välissä on sitten touhuttu pihalla ja mummina ja pappana olokin on ottanut aikansa.
Kiirettä ei, pois se minusta, joten koneella olo on ollut vähäistä.
Käsitöitä on silti vähän valmistunut, ekat sukatkin Sukkasatoon.
Tässä valmistumassa punaiset seiskaveikat. Kuvan otti mummin 4-vuotias.

Tämän kuvan otti itselaukaisu.
Aapo tahtoi kutomislehdestä valita paitoja, jotka pitäis tehdä veljeksille.
Saas nähdä mitä mummi saa aikaiseksi ;-D

Sinistä ja punaista Sukkasatoon.
Sukkien saajista ei ollut tietoa, ennenkuin Aapo pohti kummat sukat äitinsä haluais.
No, äidin tultua mummilaan poika heilutti sukkia äidilleen ja tivasi kummat ois kivemmat. No, punaiset. Siis punaiset menevät miniälle. :-D

4 kommenttia:

Villa Lankala kirjoitti...

Pojassa on ilmiselvästi nuoresta iästään huolimatta valokuvaajan vikaa. Kauniita sukkia:) Onko malli omasi vai löytyykö se kenties jostain?

Hauskaa alkavaa viikkoa sinulle!

Matleena kirjoitti...

Kylläpä Aapolla näyttää löytävän mukavia malleja lehdestä! ;)

Tosi on, että syksy on jo pitkällä ja talvi joutuu pian, aika rientää niin nopsaan. :o Parin viikon päästä on käsityömessut Oulussa, tuletkohan sinne? Olisi mukavaa saada hyvää seuraa siellä kiertelemään. ;)

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Onpas kivan näköiset sukat!

Mari kirjoitti...

Kauniit sukat!