lauantai 17. lokakuuta 2009

Jo viikko messuista

Kalliimpi kultaakin on hyvä toveruus.
Aarrettakin parempi on hyvä ystävyys.
Näitä elämän helmiä etsi, pyydä,
ei niitä voi ostaa, myydä.
Lumet tuli, lumet meni. Satoi uudelleen, mutta pari päivää sitten oltiin niin paljon plussan puolella, että suurin osa lumesta on taas pois. Nyt vähän pakastelee, joten toivoa on, että nuo lumen rippeet pysyisivät maassa. Kävin muuten eilen aamulla vielä aamu-uinnilla joessa. Nyt ranta on jäässä, joten pitänee uinnit siirtää avantopaikalle. Olen jo sopinut naapurin rouvan kanssa, että alan kaveriksi avantoreissuille.
Viikko sitten lauantaina matkasin aamuhämärissä kohti Oulua junalla.
Matleena oli asemalla vastassa ja suuntasimme Kädentaitomessuille.
Ostettaisko lankoja vai katellaanko vain? Kas, siinäpä kysymys.
No, lankoja lähti meille molemmille vain kaksi kerää Alpaca-lankaa
tuplalapasia varten.
Tapasimme Matleenan kanssa Irinan tyttäriensä kanssa butiikissaan. Oli kiva tavata, se toi messureissuun mukavan lisämaun. Tapasimme myös Seijasiskon kahviossa. Taidettiin rupatella niin vilkkaasti, että kamera ei päässyt laukusta töihin. Harmi, kuva jäi ottamatta.

Messuilta ostetuilla Drops Alpaca-langoilla, punaisella ja valkoisella,
yritän tässä Matleenan opeilla päästä jyvälle tuplalapasten teossa.

Matleena sukkaa tikuttelemassa.
Katja huomaa Matleenan uudet nätit sukat.
Unohtaen olet niihin osallinen, joten unohduksillakin on syynsä!

Vauvan sukista toinen on jo valmiina polvella mallina,
kun toista tikuttelen uusilla messuilta ostetuilla bambupuikoilla.
Meillä oli mahtava tyttöjen viikonloppu, saatiin pitkästä, pitkästä aikaa ihan vain kaksistaan jutustella ja nautiskella toistemme seurasta.
Ja puikot kilisi, parhaillaan minulla oli kolme eri käsityötä tekeillä. Vauvan sukkiin sain osviittaa Matleenalta ja tuplalapasta Matleena opetti ihan kädestä pitänen.
Kotiin matkasinkin sitten Oulussa Antiikkimessuilla olleiden tuttaviemme asuntoauton kyydillä.
Nämä sukat harmaasta NalleColorista ja vihreästä Nallesta sain valmiiksi Ouluun
lähtöä edeltävänä iltana.
Olen saanut vietyä nämä jo Sukkasadon Perunalaariin.

10 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Voi että oli mukava lukea tuosta viikonlopusta, aivan kuin olisi elänyt sen uudestaan! ;) Kivoja kuviakin olet napsinut. Oli meillä tosi kivaa, otetaanhan uusiksi jossain vaiheessa.

Olet jo eilen päivittänyt eikä minulla näkynyt kumpaakaan kautta (Blogger, Blogilista) päivittyminen. :( Tulin ihan muuten vain kurkkaamaan tänne. On se kumma, että joskus näkyy ja joskus ei.

Marleena kirjoitti...

Hei!
Nyt on kyllä vika siinä, että eilen aloitin jutun, joka jäi kesken kun Aapo oli yökylässä. Nyt iltasella laitoin valmiiksi, enkä hopussa muistanut muuttaa päiväystä.

Kyllä me uusiksi otetaan tuollainen mukava tyttöjen viikonloppu ;-D

Eila kirjoitti...

Kivalta kuulosti viikonloppunne:)

Irina kirjoitti...

Meillä onkin taas maa aivan paljaana. Loppuviikon vesisade vei kaikki lumet.Lisää lunta kaivattaisiin,että kaikki nuo maahan jääneet haravoimattomat lehdet peittyisivät.
Mukava juttu teidän viikonlopusta.Oli tosi kiva tavata siellä messuilla. Harmi,etten itse muistanut kaivaa kameraa laukusta.
Oikein mukavaa alkavaa viikkoa sinulle.

Villa Lankala kirjoitti...

Mukava viikonloppu teillä Matleenan kanssa on ollut:) Positiivinen ja kaunis seuraus oli tuolla minun unohduksella ihan kaikin puolin; minun on hyvä neuloa tuppelo sormessa ja Matleenalla kauniit sukat:)

Neulomaan täällä ei olla ehditty juurikaan, kun perheeseen tuli yllättäen neljä tassua lisää labrarodinnoutaja neidon muodossa. Koira on kiltti ja tottelavainen:)
Nyt kaiken ylimääräisen ajan tuntuu vievän koiran kanssa oleminen ja toisimme totuttelu.

Mukavaa viikkoa sinulle!

intsu kirjoitti...

Hieno messureissu ja varmaan kivaa ollut Matleenan kanssa. Kiva nähdä Irinakin kuvassa! Kauniit sukat olet tikutellut ja lisää tulossa!

Marleena kirjoitti...

Eila:
Joo, kivaa oli ;-D

Irina:
Oli kyllä kiva nähdä! Toivottavasti tavataan vastakin. :-D

Katja:
Kivoja patikkaretkiä uuden lemmikin kanssa tässä toivottelen. Ois kiva nähdä kuvakin hännän heiluttajasta! :-D

Intsu:
Kiva oli koko Oulun reissu.
Yhdet sukat on taas puikoilla ;-D

Ruiskaunokki kirjoitti...

On ollut ihanaa löytää blogisi! Jo monta kertaa olen käynyt ihastelemassa monipuolisia aikaansaannoksiasi.


Blogistani löytyy Sinulle jotain; käypä kurkistamassa! :)

Marleena kirjoitti...

Ruiskaunokki:
Kiva kun olet käynyt ja tykännyt.
Yritin vierailla blogissasi, mutten päässyt!!???

Ruiskaunokki kirjoitti...

Harmi, ettet löytänyt blogiani, vaikka ei sen kyllä piilossa pitäisi olla.

Hyvää alkavaaa viikkoa!