lauantai 24. lokakuuta 2009

Kolmet sukat

Joutilaisuus ei ole sitä,
ettet tee mitään.
Joutilaisuus on sitä,
että voit tehdä mitä tahansa.
-Floyd Dell-
Nämä pienet lapaset ja sukat ovat menossa sisareni tammikuussa syntyvälle pojanpojalle.
Langat näihin sain serkultamme, jonka luona sisareni kanssa vierailimme.
Serkkumme on tosi käsityöihme. Hän täyttää jo 85 vuotta ja kutoo, kutoo ja kutoo ( siis neuloo!), on kutonut koko ikänsä. Hulluksi sanoi tulevansa, jos ei enää voisi kutoa. Monet neuleet olemme sisarteni kanssa häneltä saaneet! Kiitos niistä!
Nyt hänellä on tekeillä nuttu, housut ja myssy tulevalle vauvalle tästä Lanett- langasta. Hän tuumasi ettei huonon näkönsä vuoksi viitsi väkertää pieniä sukkia, joten tarjouduin tekemään ne. Tässä siis vauvan lapaset ja sukat. Sukat ovat jo Sukkasadon Perunalaarissa.
Jokin aika sitten valmistui Step-langasta miesten sukat. Ovat menossa Joulupukin konttiin ja Perunalaariin.

Eilen valmistui pitsisukat, lankana 7-veljestä. Taisin kutoa vähän liian tiukkaa, kun kuvio ei mielestäni näytä oikein pitsiseltä. Pitää joskus kokeilla paksummilla puikoilla. Nämä tein 3,5 numeroisilla. Perunalaariin ovat sukat matkalla.

Toinen sukka jalassa, jotta kuvio näkyis vähän paremmin.

Nämä messuostokset jäi laittamatta messujuttuun. Vain joulu- ja synttärikortteja ja heijastinlankaa lähti messuilta mukaan alpakkalangan ja bambupuikkojen lisäksi.

9 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Täällähän on ahkeroitu kivoja neuleita:)

Matleena kirjoitti...

Nättejä sukkia ja lapaset! Aika monet sukat oletkin jo Perunalaariin kiikuttanut! ;)
Niin ja kyllä nuo minusta aivan pitsisukilta näyttävät! :)

Matleena kirjoitti...

Sinulle muuten jotain syksyistä blogissani, poikkeapa noutamaan! ;)

pirle kirjoitti...

Alun ajatelma sopii hyvin minullekin :) Onpa hauskat pikkuväen sukat - lainaan ideaa!

Seijasisko kirjoitti...

Kivoja sukkia ja tuo onkin kiva idea laitta tuota hapsulankann varsiin!

Tiitsa kirjoitti...

Hienoa, että kävit kylässä, ja laitoit kommentinkin ;) löytyi taas uusi taatusti seurattava upea blogi.
Kauniita taidokkaita käsitöitä ja vielä monipuolisesti.

Äipän touhut kirjoitti...

Kivoja sukkia olet tehnyt

Marleena kirjoitti...

Eila:
Kun päsee tuon tekemisen makuun, täytyy olla aina istuessa jotain näpertämässä.;-D

Matleena:
Kiitos vaan.
Olen käynyt noutoreissulla. Kiitos siitäkin.:-D

Pirle:
Lainaa vaan :-D

Seijasisko:
Joo, hapsulanka tekee noista aika söpöt ;-D

Tiitsa:
Kiitos ja tervetuloa toistekin :-D
Oon vieraillut mukavassa blogissasi ennenkin, mutta kommentit on jääneet vain omaan päähäni :-D

Äipän touhut:
Kiitos

Hepsi kirjoitti...

Kauniit tuli pitsisukistasi ja kauniita ovat nuo muut sukatkin!