tiistai 18. toukokuuta 2010

Ihana kesäinen viikonloppu

Mielikuva auringosta kastepisarassa
ei ole vähempää kuin aurinko itse.
- Kahlil Cibran-
Hyppäsin perjantaiaamuna junaan. Matleena haki haki minut Oulun asemalta ja kiiruhdimme puutarhamessuille. Messujen tarjonta oli monenmoista, oli vaatetta, koruja, kosmetiikkaa, siivousvälinettä, karkkeja, leluja ja kyllä puutarhaankin liittyvää, kaikenlaista, upeita istutuksia, siemeniä ja siemenpottuja ja sen sellaista. Mielestäni kuitenkin paljon muuta, jota ei ihan puutarhaan miellä. Mutta mukava päivä meillä oli ja toinenkin, kävimme vielä lauantainakin siellä. Ostimme naamarasvoja!
Kävimme lauantaina Ainolan museossa katsomassa näyttelyä Spaatteli, haavahaka ja heepeli- esineitä terveydenhuollon museon kokoelmista.
Ainolasta tultuamme kävimme omenatorttukahveilla ja tutkittiin trooppisia kasveja kasvihuoneella Hupisaaressa. Sitten vielä piipahdus puutarhamessuilla.
Koko viikonlopun teimme käsitöitä ulkona. Tässä terassilla, Matleenalla myssy ja minulla muuan pitsiväkerrys myssyn ohella työn alla.

Pienen liinan malli alulla, mutta liinaksi tämä ei ole tulossa. Aika näyttää, mikä on tämän tekeleen kohtalo.

Pihakeinussa oli vähän vilpoisempaa. Mittari kohosi varjossa parhaimmillaan 29 asteen lukemiin. Ihanaa kesää. : D

Tämä orava tarttui messuilla Matleenan käteen ja vartioi valmiita myssyjämme. Matleenan myssy on vielä viimeistelty kukkasella ja sinisellä reunuksella.

Lähikuvaa myssyjen kuviosta. Tätä oli mukava tehdä, saattaa olla että teen tällä kuviolla villalangasta talvimyssynkin.

Sunnuntai- illan päätteeksi Matleena kävi vielä vastailemassa kommenteihin blogissaan. Maanantaiaamuna mieheni (jäi itse vielä Ouluun) vei minut junalle, jolla puksuttelin takaisin kotiin.
Kiitos Matleena mukavasta ja lämpöisestä viikonlopusta! ;-D

10 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Kiitos sinulle itsellesi! Oli tosi mukavaa. Erityisesti se oli mukavaa, että meillä oli monena päivänä aikaa olla ihan "tyttöjen" kesken. Nyt vain pitäisi ottaa ne naamarasvat käyttöön! ;DD

Marjut kirjoitti...

Ystävän kanssa vietetty viikonloppu on ihan paras:)

Eila kirjoitti...

Kivalta kuulosti ja näytösti teidän "miitinki":)

TeSa kirjoitti...

Ihana tapaaminen keinun katveessa.
Itse vain haaveilen tekeväni käsitöitä auringonpaisteessa pihalla.
Pienet matkat tuovat suuret muistot.

Malli45 kirjoitti...

Ihana viikonloppu teillä ollut yhdessä! "Tyttöjen päiviä" välillä tarvitaan!
Kauniit pipot!

pirle kirjoitti...

Mukavia kuvia ystävyksistä ja yhteisistä kokemuksista. Kepeitä kesäkäsitöitä saitte aikaan :)

intsu kirjoitti...

Teillä on ollut hieno viikonloppu! Kyllä ystävyys on suuremmoinen asia elämässä.Oih,oih,puutarhamessuilla,pääsisinpä minäkin!

Pirena kirjoitti...

Niin pirtsakat emännät siinä. Kyllä hermo lepää kun saa suuta paukuttaa ja kädet käyvät.
Kiva kun esittelit sitä vanhaa valkoista puseroasikin. Semmosia löytyy mun kaapistakin. Täytyypä kaivaa esiin ja esitellä kun uusia ei näin helteellä synny.

Irina kirjoitti...

Mukavaa yhdessäolemista ja yhdessätekemistä teillä on ollutkin. Mikähän tuosta valkoisesta virkkauksesta onkaan tulossa? Kauniin näköinen malli!
Hyvää viikonjatkoa!

Marleena kirjoitti...

Matleena:
Niin, meillä oli mukavaa!
Naamarasvat oottavat vieläkin! ;-D

Marjut:
Niin se on! :-D

Eila:
Kivaa oli ja kiva kun näyttikin kivalta! :-D

Tesa:
Niin, oli tosi kivaa kun saatoimme olla niin paljon ulkona.
Mutta hei, kyllä sinäkin ehdit auringonpaiteeseen "virkkaamaan", kunhan lähentelet näitä vuosikymmeniä! ;-D

Malli ja Pirle:
Kiitos!
Tyttöjen päivät ovat kyllä ihanan piristäviä! :-D

Intsu:
Viikonloppu oli hieno, nautittiin toistemme seurasta ja mukavasta
puutarhareissusta. :-D

Pirena:
Oikeassa olet!
Kaivelehan vaan kaapin kätköjä ja esittele aarteita meille muillekin! :-D

Irina:
Valkoinen virkkaus on valmis, yksi moka siinä on, muttei tarkoituksessa taida haitata.
Kunhan prässään, niin näytänkin! ;-D