lauantai 1. toukokuuta 2010

Sateinen Vappu,rättejä, huivi ja hiihtämistä

Elämässä ei ole kysymys virstanpylväistä
vaan hetkistä.
-Rose Kennedy-
Hupsita miten tuo huhtikuu hupsahti ohi. Meillä se meni vähän reissaillessa. Pohjoisessa olimme Levillä, josta piipahdin Saariselällä tyttöjen kanssa ja etelässä matkailimme linjalla Kempele, Kangasala, Vantaa ja Helsinki ja samaa reittiä takaisin. Maalis-huhtikuun vaihteessa hiihtelin parin viikon aikana noin 130 kilometriä.


Käsitöistä ison juttu on ekan Panacheni valmistuminen ja tiskirättejä on tekeillä tasaiseen tahtiin.


Nämä rätit valmistuivat jo huhtikuun alkupäivinä. Kuvaan pääsivät kahdeksas huhtikuuta.


Näitä rättejä tikuttelin Levin ja Saariselän reissuilla kun olin saanut ensimmäisen Panacheni valmiiksi.

Näin sateisena vappupäivänä on kiva vielä käväistä hohtavilla hangilla.


Hankihiihtoa Levillä ihanilla keväthangilla. Siskon kans suksilla, jätimme siskon miehen ja ystävättäremme mökille ja hiihtelimme keväisessä aurinkoisessa luonnossa.
Kohteena meillä oli Marja-Leenan kotakahvila.


Matkaa vielä kaksi kilometriä, mutta mikäs meidän hiihdellessä.


Tää oli oikea Marja-Leenojen paikka, töissä oli kolme ja ainakin yksi hiihtelijä!


Marja-Leenan lätyt oli tehty veteen, joten olivat maitoa kaihtavienkin maisteltavissa ja hyviä kaiken lisäksi. Muuan rouva valitteli ettei voinut laittaa marjahilloja lätyn päälle kun oli laktoosivaivojenkin lisäksi lisäaineyliherkkä. No, eihän hätä ollut tuon näköinen. Yksi Marja-Leenoista toi rouvalle omia pakkasesta sulatettuja hilloja, taatusti lisäaineettomia! Tälläinen Marja-Leenojen paikka löytyy Levin maisemista.

Levijärven jäällä mökille menomatkalla.

Kävin kerran rinteessäkin. Tässä kuvataan uusia laskettelulasejani. Piti käydä Tanjan puodista ostamassa uudet, kun kahdet vanhat jäi laskettelukypärän kanssa kotiin.

Rinne oli minun laskettelupäivänäni vähän turhan sohjoinen, mutta pysyin kaikki laskuni pystyssä. Tässä kohtaan odottelin siskoa hakemaan minut mökille, oli nimittäin kiire telkkarin eteen!

Nämä monelle tutut tytöt kertoivat eräästä myssykampanjastaan.
Aikamoisen hieno juttu!

Piipahdimme perjantaista maanantaihin tyttöporukassa Saariselällä. Sukset eivät olleet mukana, joten siellä emme hiihdelleet. Mutta syödähän silti piti!

Kaunispään Huipulla syötiin lauantaina poronkäristystä, johan oli hyvää!!!!
Keskellä olevassa lasissa on vielä vähän variksenmarjamehua.... sekin oli hyvää!!!
Suosittelen!
Sunnuntaina syötiin samassa paikassa lohisoppaa... hyvää, hyvää! Soppa oli tosi lohista, vähän oli pottujakin mukana, kuumaa ja maukasta. Suosittelen tätäkin!

Ei näissä maisemissa uskoisi, että tuolla kirkkaalla taivaalla leijuu melkein koko maailmaa hallinnut tuhkapilvi. Kummallisia asioita saa aikaiseksi joku Islannin tulivuorenpurkaus!
Hiihtokilometrejä minulle kertyi viidessä hiihtopäivässä himpun verran yli 60 km. Sisko hiihteli vielä reippaasti toisen mokoman, kun itse lähdin miehen kanssa kummityttäremme häihin isolle kirkolle.

Valmistuipa Levin reissulla jo kauan sitten aloitettu ensimmäinen Panacheni.

Viimeisiä kierroksia oli kutkuttavaa tehdä, kun lanka tuntui loppuvan kesken. Niinhän siinä sitten kävikin, viimeinen reikäkerros ja loppuvirkkaukset jäi tekemättä. Tykkään siitä silti tuollaisena. Lanka on Pirkanmaan kotityö Oy:n ohut Pirkka-lanka 100% villaa.
Saataa olla, että toinenkin huivi tulee joskus tehtyä...aika näyttää.

Aamuisessa aurinkoisessa hangessa sitä piti vielä kuvailla.

Mukavaa Vappua!

15 kommenttia:

Mammutti kirjoitti...

Kaunis, ihana huivi! Vauhdikas kuu sinulla ollut...
Meillä ei tänävuonna vietetty Vappua, kun tytöt sai mut puhuttua ympäri aloittamaan huoneiden/kaappien/tavaroiden vaihtelu, pintaremontti hommaa. Siinä mennyt eilinen ja tämäpäivä totaalisesti ja vasta projekti alussa, huh, mihin tuli itsensä pistäneeksi.
Kaunista toukokuuta!

pirle kirjoitti...

Mukavat matkat ja reissut sinulla ja ystävillä.
Unelmainen tuo huivisi!

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Kaunis se on ilman virkkauskerrostakin ja väri on upea!

Malli45 kirjoitti...

Kaunis huivi; ahkerana olet ollut; tiskiliinojakin paljon!
Täytyy joskus käydä Marja-Leenojen paikassa. Lättyjä syntyy tosiaan ilman maitoa ja jopa ilman munia! Hyvä palvelu siellä. Kiva, kun näin nämä paikat tulevat tutuiksi; jos taas joskut Leville ehtisi.

Anonyymi kirjoitti...

Lappi on unelmapaikka ! Täältä ovat lumet sulaneet ja jäät lähteneet aikoja sitten.

Matleena kirjoitti...

Olipas mukava vielä lukea ja katsella kuvia Lapin matkastanne, vaikka siitä jo olen kuullutkin. ;) Ja huivi on kyllä huikaisevan kaunis! Ihana!

Ketäs ne muuten nuo kaksi naista ovat käsitöitä tekemässä! ;D Myssyily onkin loppuhuipennusta vaille valmis! Mitähän sitten. :o

Marleena kirjoitti...

Mammutti:
Kiitos!
Ei meilläkään vappua mitenkään vietetty, tavallinen viikonloppu vain on kulunut. En tehnyt simaa enkä munkkeja, ei ollut serpentiinejä eikä ilmapallojakaa!

Kaappien raivaus on täälläkin kesken, yritän erotella matonkuteet,kierrätykseen ja roskiin menevät ja kaappeihin jäävät! Huh,huh! ;-D

Pirle ja Päivi:
Kiitos! :-D

Malli45:
Kiitos!
Suosittelen Saariselän Huippua mahtavana ruokapaikkana(kin) ja Levin Marja-Leenan ja Luvattumaan latupysäkkejä. Luvattumaassa saimme ilmaiset juomat, kun rahattomina pikkumatkalle lähdettyämme eksyimmekin pitemmälle ja janoisina pyysimme vesilasillisia! :)

Anonyymi:
Niin on, vaikka esim. Levin keskustan hulinat eivät kovin kiinnostakaan, niin laduilla ja luonnosta löytyy kyllä mielenrauhaa.:D

Matleena:
Kiitos! ;-D
Ketäs lienevät? Arvelin kyllä kaikkien tuntevan nuo tytöt. ;-D Kyllä taidat löytää tekemistä tuon urakan jälkeen ja saat keskittyä nyt ihan vain omiin juttuihin! :-D
Onnea vielä huikeasta oivalluksestanne sinulle ja SeijaSiskolle! :-D

Pirena kirjoitti...

Voi kun kivoja reissukuvia ja lumesta, jota täällä ei enää ole ollut aikoihin.
Panachesi on kaunis ja aurinkoinen. Se taitaa kuulua asiaan, että lanka loppuu kesken, niinkuin minullakin kävi.

Seijasisko kirjoitti...

Ihana postaus -mahtavia Lapin reissukuvia ja sokerina pohjalla aivan upea Panache!<3

Irina kirjoitti...

Tosi upea huivi ja niin kauniita Lapin maisemia!
Mukavaa toukokuun ja kevään alkua! Eiköhän se kevät meillekin kohta saavu (lumi vähenee joka päivä).

Eila kirjoitti...

Voi kuinka kiva hiihtoreissu sinulla on ollut!
Ja kaiken kukkuraksi hieno huivi:)

Minjaana kirjoitti...

Kaunis huivi siitä huolimatta että yksi reikärivi puuttuu.

Heleena kirjoitti...

Pääsin kuviesi matkassa ihaniin maisemiin ja ladulle hiihtelemään!
Todella upea ja kauniskuvioinen huivi!

TeSa kirjoitti...

Sinulla on ollut hieno ja ikimuistettava huhtikuu.
Paljon tapahtumia kauniissa maisemissa.
Ihania neuleita ja huikeita kuvia.
Mukavaa toukokuuta sinulle.

Marleena kirjoitti...

Pirena:
Kiitos :-D
Meillä on vielä vähän lunta, mutta harvoimaankin jo pääsee.

SeijaSisko, Irina, Eila, Minjaana, Heleena ja Tesa:
Kiitos :-D
Hiihtoreissut on vaituneet pyörään ja rullaluistimiin. Lumet häviävät humisten meilläkin.