tiistai 1. maaliskuuta 2011

Synttärit, hiihtoa ja kutimia

Hymy on paistetta iloisen mielen,
hymy on loistetta sydämen pienen,
sillä voi kukittaa elämän teitä,
sillä voi pyyhkiä kyyneleitä!


Mummin ja papan keskimmäinen kultamuru täytti perjantaina neljä vuotta!
Päiväkodin juhlassa kuninkaana kahden airueen keskellä.

Kotona sitten juhlittiin, ensin päivällä kaikkien päiväkotilaisten kanssa ja illalla sitten vielä muiden sukulaisten ja kavereiden kanssa.
Pöydällä olevan suklaahyytelökakun tein kahvipöytään. Tein tonnikalapiirakankin, jonka reseptin nappasin jostain blogista, helppo ja herkullinen.

Olipahan hulinaa ja huisketta kun ipanat pani parastaan, välillä osa porukasta keskittyi rauhallisesti päivänsankarin lahjoihinkin, mutta parin tunnin jälkeen mummi oli valmis kotiin. Illalla sitten mentiin papan kanssa uudelleen. Sankari tuli ovelle vastaan kysymyksen kanssa: Missä on lahja?? Mummihan toi sen jo päivällä! Kun paketissa oli villatakki, aikaisemmin ostettujen luistinten lisäksi, ei se paketti sen enempää sitten kiinostanutkaan.


Eilen aamulla yhdeksän nurkilla oli melkoisen harmaata ja lunta tuiskutti ihan tosissaan, mutta....

...puolilta päivin piti jo päästä hiihtämään, kun aurinko tuli esiin ja loihti mitä kauneimman kevätsään.
Plussan puolellakin oltiin 2-3 astetta ja linnut pitivät kevätkonserttiaan.

Kyllä täällä kelpaa hiihtäjän hiihdellä!
Tässä olen jo noussut pisimmän ja raskaimman osan ladusta vaaran päälle. Nousua riittää kilometrin verran , välillä jyrkempää, välillä vähän loivempaa ja olenpas kaikki nousut tampannut ylös levähtämättä, joskin puuskuttaen mummovauhdilla. Nuoremmat ja näppärämmät kyllä huitelevat ohi luistelutekniikalla. Mutta minähän saan nautiskella menostani omalla tahdilla!
Tänään samassa nousussa ohi luisteleva mies tuumasi nousun olevan aika kovan! No, olipahan sitten vaaran päällä energiatankkauksella, kun itse pääsin sinne asti.
Vaaran päällä.

Edessä olevan mutkan takaa lähteekin sitten lähes kilometrin mittainen huikea lasku.

Pitääpä vielä piipahtaa lauantain hiihtoreissulla....

Pilvisellä säällä muutaman asteen pakkasessa lähdin taas hiitelemään. On se merkillistä miten huikean moninainen metsä voi olla. Pilvisessä säässäkin siinä on oma taikansa ja miten kummasti metsä rauhoittaa ja saa mielen niin hyväksi. No, sielläpä rauhassa hiihtelin, olin noussut kaikki mäet ylös ja laskenut alas, kun viimeistä loivaa pitkää laskua laskeskelin, niin hupsista. Mitä lie mielessä liikkui ja mitä sivulta vilkuilin, kun yks kaks iski tajuntaan, että nyt lennetään...


...ja niin oli mummo lumessa. Hupsahdin ojaan uppeluksiin sukset ja sauvat sikinsokin, ei näkynyt kuin valkoista, kun sain silmäni auki. Ensimmäinen ajatus oli ettei vaan kukaan näkisi ja kiireesti ylös. Mutta paremmin sanottu kuin tehty. En saanut suksia pois jaloista, takapuoli painoi pehmeään lumeen. Siinä sitä ähelsin ja puhelsin aikani, että pääsin ojasta ylös, lunta oli nimittäin reisiin asti ja sukset ja sauvat ristissä ojan pohjan risujen kanssa.

No, kukaan ei nähnyt, tuli vaan itsellä mieleen, ett ois ollut kiva sivusta katsoa ojaan sukellusta!!!!


Ei tuo jälki niin pahalta näytä, onneksi pehmeä lumi siloitteli vähän kuoppaa.


Loiva oli mäki mitä laskeskelin. Piti muuten kiertää sitten vielä uudestaan tuo vaaran 5,5 kilometrin lenkki. Olin sitä jo alkumatkalla ajatellut ja lumessa pyörähtäminen sai vain ajatukseen lisää puhtia. Lenkille tuli kotoa asti mittaa noin 16 kilometriä.


Pikkuisen olen saanut käsitöitäkin tehtyä. Nyt on muuten keittiön kaappien suursiivous menossa!
Nämä kolme tiskirättiä valmistui helmikuun aikana pieninä välitöinä.

Nämä sukat aloitin Hämeenlinnasta tulomatkalla junassa. Kokoa on isolle miehelle ja aattelin antaa nämä yhdelle isolle miehelle, jonka synttärit on parin päivän päästä.


11 kommenttia:

Seijasisko kirjoitti...

Kauniita tistirättejä ja komeat sukat!

Reipas hiihtolenkki "mummolla" -onneksi ei pahemmin tuossa sukelluksessa käynyt.
Koulun kanssa mekin käytiin aina Pöyliövaaralla hiihtämässä.
Mukavia hiihtokelejä sinne lapsuuteni maisemiin.

Matleena kirjoitti...

Mukavaa juhlaa sekä kotona että metsässä! Tai siis eihän niitä synttäreitä teillä vietetty. ;) Onneksi ei tuossa pyllähdyksesäsi käynyt pahemmin, sisua vain kasvatti!

Tiskirätit ovat tosi ihanan väriset!

Malli kirjoitti...

Ihana päivänsankari!
Tottahan nyt joka oven aukaisussa pitää uusi paketti tulla!
Hienot hiihtomaisemat! Pitäähän sitä akka kerran tehdä!
Kauniita tiskiliinoja ja upeat sukat!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onnea kultamurulle. Ihanaa kun kevät lopultakin tulee

Anonyymi kirjoitti...

Synttärionnea kaikille kaloille !
- Olet tosi rohkea kun uskallat kaatua. Meikäläinen istuu suksien päälle ja laskee alas kilometrinkin mittaiset alamäet, pitemmistä puhumattakaan, ei tarvitse pelätä nurin menoa.

pirle kirjoitti...

Tuommoiset muistot ovat varmasti juuri niitä, joita kertomalla ja jakamalla saa toisetkin hyvälle mielelle - kiitos!

TeSa kirjoitti...

Voi mummua, kirjoitit niin hauskasti, että pystyin kuvittelemaan tuon pyllähdyksesi.
Onneksi ei sattunut, ojissa on yleensä muutakin kuin lunta!
Onnea pienelle (isolle) miehen alulle.

sirimi kirjoitti...

Kauniita ovat tiskirätit ja sukat! Hienoja talvikuvia ja ihania synttärikuvia.

Marjut kirjoitti...

Minäkin kerran pyllähdin jäisellä ladulla ja ilmeisesti satutin häntäluuni, joka oli useamman viikon kipeänä. Onneksi sinua ei sattunut.

Tiskirätit ovat tosi kauniin värisiä ja komeat sukat:)

Anonyymi kirjoitti...

- Huhhuh, huh!! Tulipa hiki tuota lukiessani. Eieiei, noista käsitöistä, vaan tuosta hiihtämisestä.
-taina-

Pirena kirjoitti...

Kauniita käsitöitä ja mukavaa juttua pyllähdyksestäsi.