perjantai 6. toukokuuta 2011

Kotona taas!

Pyri kuuhun.

Jos osut harhaan,

putoat keskelle tähtiä.

-Les Brown-


Viiden viikon reissumme aikana meillä oli parit yövieraat kotona. Sisko oli miehensä kanssa muutaman yön ja samaan aikaan miehen serkku yöpyi meillä tyttärensä kanssa palatessaan pohjoiselta mökkireissulta kotiin hämeeseen.

Sisko oli jättänyt kiitokseksi tämän ihanan enkelin ...

.

...ja hauskan Finlaysonin kesäkassin. Kiitokseksi mistä???, no yöpaikkahan kyllä oli, mutta jääkaappi tyhjänä. Onneksi toinen sisko ja pojan perhe pitivät vieraittemme hyvinvoinnista ruuan osalta huolen.


Aprillipäivänä lähdimme kotipihasta näin lumisista maisemista ihanalle Brasilian lomallemme.

Menomatkalla olimme Oulun seudulla yhden yön ja Hämeenlinnassa kaksi. Sitten noin vuorokauden matkattuamme vietimmekin upean, aurinkoisen, oikein leppoisan rauhallisen ja hienon neliviikkoisen ajan huikean kauniissa maisemissa Brasilialaisessa pikkukaupungissa.

Sielläpä tuli mietittyä, miksi aina pitää olla niin hirmuinen hoppu paikasta toiseen lomallakin. Oli aivan mahtavaa vain olla ja nauttia kiireettömyydestä, vieraanvaraisuudesta, ihanista ystävistä ja paikallisista ihmisistä ja lämmöstä. Vaikka välillä oli kuumaa, kuumaa ja kuumaa ja välillä tuli muutaman kerran vettäkin taivaan täydeltä.

Kuvat ovat jumissa kamerassa. Ostin lentokentältä 16 gigasen muistikortin, enkä saa nyt kuvia kamerasta ulos!!!

Kotimatkalla teimme sitten samat pysähdykset kuin mennessämmekin.
Kotipiha oli vähän muuttanut olemustaan, lumet olivat häipyneet ja jäät joesta sulaneet.
Kotona on oltu jo kaksi päivää. Pyykkikone on pyörinyt ahkerasti ja älytön silityskasa odottaa inspiraatiota. Eilen haravoin suurimman osan pihasta ja isot kasat roskia odottaa säkittämistä ja poisvientiä.
Pikkupojat olivat illan luonamme ja papan vietyä porukan kotiin kaksi isointa tuli paluukyydissä takaisin, yökylään. Tuossa nyt tuhisevat jo yöunillaan.

Kesän uintikausikin on jo korkattu. Eilen aamulla miehen vielä nukkuessa piipahdin joessa.
Tulopäivän iltana kävin katsomassa, olisko ranta sulana. Mies vain tuumasi silloin, ettei tarttis mennä hukkumaan. No, en aikonutkaan. Aamulla, yön jälkeen oli pieni jääkaistale rannassa, mutta kiveltä saattoi hyvin mennä veteen. Olihan raikasta.

Käsitöitä tein reissulla vain meno- ja paluumatkoilla suomen puolella. Parit sukat sain aikaiseksi, niistä ehkäpä huomenissa.

9 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Tervetuloa takaisin koti-Suomeen! :) Taisikin muuten tuo toivotus unohtua tavatessamme. Mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan.

Huomattavasti vähemmän lunta tuossa jälkimmäisessä pihakuvassa. ;) Eikä joessakaan enää paljon jäätä.

Anonyymi kirjoitti...

Kiva kun olette päässeet terveinä takaisin kotimaahan ! Mutta miksi pihan roskat pitää pussittaa ja viedä pois ? Niistä saisi hyvää kompostia. Suotuisaa kevään jatkoa !

Malli kirjoitti...

Poissa hyvä, mutta kotona paras?!
Heti tartuit töihin etkä levännyt lomasta!
Hui, kauhistus, sun uintiretkiäsi!
Reipas tyttö ;)

Äipän touhut kirjoitti...

Ihana, että olet nauttinut lomastasi. Hyvää äitienpäivää !

Marleena kirjoitti...

Matleena:
Kiitos, kiitos, on kivaa olla taas kotona!
Joen jääkin oli vain yön aikaan saamaa, suli päivällä pois. :-D

Anonyymi:
Oli kivaa tulla kotiin takaisin!
Ne roskat, jotka eivät pääse pihan kompostiin ovat lehtikuusen havuja, oksan kappaleita ja käpyjä tuosta tien puoleisesta pihan reunasta. Kyllä kompostiinkin riittää haravoitavaa!
Mukavaa kevättä sinnekin! :-D

Malli:
Tosi on; kotona paras!
No, pyykkiähän aina riittää reissun jälkeen, ja suurin vaivahan on täyttää ja tyhjentää kone. Silitys onkin jo toinen juttu, ainakin minulle!

Tykkään sitä vastoin haravoinnista! :-D

Äippä:
Loma oli tosi nautinnollinen!
Hyvää äitienpäivää sinullekin! :-D

Eila kirjoitti...

Tervetuloa kotosalle ja uimaankin jo kerkesit! Varmaan upea reissu ollut, jään odottelemaan niitä kuvia mielenkiinnolla.

Seijasisko kirjoitti...

Tervetuloa Suomeen.
Ihana lomanne on varmaan ollut. Laitappa kuvia kun saat kuvat koneelle.

Meilläkin on ystävä Brasiliassa Sao Paulossa. Monesti meitä on pyydetty kylään sinne,mutta ei ole tullut niin kauas lähdettyä. Pitäsi olla aikaa , jos lähtee niin kauas..ehkäpä sitten joskus kun mieskin on eläkkeellä.

Marleena kirjoitti...

Eila:
Kiitos!
Reissu oli hieno, Kuvien työstäminen on nyt ollut yllättävän vaikeaa, mutta toivottavasti onnistun niiden kanssa. ;-D

SeijaSisko:
Kiitos.
Tosihan se on, ettei noin kauas ole oikein järkevää lähteä viikoksi ja kaksikin tuntuu aika lyhyeltä ajalta. Suosittelen sinne matkaamista, on se niin huikea maa! :-D

- H - kirjoitti...

Mahtoi olla vesi viileää vielä.