lauantai 3. joulukuuta 2011

Tehtävä suoritettu

On hyvä omistaa rahaa ja kaikkea
mitä rahalla voi ostaa,
mutta on syytä silloin tällöin tarkistaa,
ettei ole menettänyt niitä asioita,
joita rahalla ei voi ostaa!

 Sain ystävältäni Matleenalta tärkeän tehtävän. Lupasin toimittaa Lapin Keskussairaalaan häneltä 110 sytomyssyä. Sain ne mukaani Oulun asemalla tullessani junalla Helsingistä kotiin. 
No, enhän saanut heti aikaiseksi vietyä niitä, kun auto ei oikein ennättänyt käyttööni ja silloin kun olisi joutanut, oli niin liukasta etten halunnut lähteä liukastelemaan. Seli, seli, mutta kaikella lie tarkoituksensa, kun osastonhoitaja Arja olikin poissa töistä silloin.
Tässä hän viimein ihastelee myssyjen huikeaa määrää. 

 Minullekin oli kovin mieluista, kun sopiessani hänen kanssaan tapaamista, hän ehdottomasti halusi tavata minuakin. (Olen nimittäin ollut poissa työelämästä tuosta talosta jo kohta kuusi vuotta!) Aika oli hänellä kortilla koulutuspäivän ja tulossa olevan loman vuoksi. Sovimme että käyn polilla iltapäivällä, kun hän pääsee luennolta pois. Polin väki oli jo lähtenyt pitkän itsenäisyysviikonlopun viettoon, joten täässä odottelen häntä ison myssykassin kanssa autiolla käytävällä.
 Lisäsin myssykassiin jo kesällä tekemäni neljä myssyä.
Arja kiitteli lämpöisesti kaikkia myssyjen tekijöitä, kertoi myssyjen olevan tosi tarpeellisia ja että on ihanaa, kun he voivat näitäkin jakamalla osoittaa myötätuntoa vaikeassa elämäntilanteessa oleville kanssakulkijoille.
Siis SUURKIITOS kaikille myssyilijöille minunkin välittämänäni.
  
Avantouinikausikin on sitten jo korkattu. Naapurin Hannele pyysi mukaansa tämän syksyn, vai talviko jo lie, ekalle avantouintireissulle 29.11 ja tänään sitten pulahdettiin hyiseen hurmioon toisen kerran.
Uskokaa tai älkää, mutta olo on aivan huikea vedestä nousun jälkeen! <3

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

- Kiitos kovasti myssyjen viennistä!! Olipa tutun näköinen kassi.
- Onnittelut pikkuprinssessan syntymisestä!!! Vähänkait sinä mahdat olla täpinöissäsi.
-t-

Matleena kirjoitti...

Eihän myssyillä enää mikään kiire ollut, kun minäkin niitä olin jo niin kauan hautonut täällä. Ja oli hyvä kuulla, että heillä oli sentään jonkun verran entisiä jäljellä.

Kylläpä tuo hyinen hurmio houkuttelisi, mutta kun... Ihanaa edes katsoa kuvia siitä. :)