tiistai 1. toukokuuta 2012

Viidennen kerran!

Pupu rapisteli kohteliaasti tullessaan ja sanoi:
Se on kuulkaas niin, että tämäkin hetki
on meille yhdessä elettäväksi annettu.
Ajattelin: Että jopas, mikä sille nyt tuli
~mutta oli se aika hyvin sanottu.
-Anu Pellinen-

Hei, me ollaan viisinkertaisia lastenlasten isovanhempia. 
Poikamme perhe kasvoi neljännellä pojalla maaliskuussa. Kolmas pojista 3v7kk pääsi kuopuksen tittelistä ja soittaessaan äidilleen sairaalaan esitteli itsensä: Täällä on isoveli Oliver.

Isoin isoveli saa pitää vauvaa sylissään. Tarkasti pojat katselevat toisiaan; tuo on mun isoveli ja tuo on mun ihana pikkuveli.

Mummihan se siinä.

Käsityörintaman kuulumisia.
Edelliselle pieninmäiselle tein maaliskuulla ylipolvensukat Nalle-langasta. Kantapää tuotti vaikeuksia, ei oo hajuakaan teinkö oikein, vaikka ohjetta muka seurasinkin. Muutaman kerran jopa pärvöötin (tuo on niin ihana sana, että taidan ottaa sanavarastooni), siis purin. Ohje Suuri Käsityö-lehdestä, kai!?! Sain kopion ohjeesta siskolta, kun itselle ei enää tule lehteä.

Sukat ovatkin täyspitkät, mutta yli polven  kuitenkin. Oisivatkohan sopivat vuoden ikäisenä?

Lumet sulaa kovaa vauhtia, toivottavasti kohta pääsee uimaan vapaaseen jokeen. Nyt pitää vielä tyytyä avantoon!!! Mitenkähän on sen talviturkin kanssa? onko sitä ollutkaan??

7 kommenttia:

Kardemumma kirjoitti...

Sana kuuluu pärvötin ei pärvöötin. Meillä päin hyvin yleinen murresana.

Onnea vain mummille. Suloinen pikkumies!

Matleena kirjoitti...

Voi noita pieniä, kun ne osaa olla niin ihania! ♥ Mekin nähtiin päivällä suvun nuorinta, sieltä hän vaunuista herttaisesti hymyili isotädille, vaikka uni jo painoi silmiä ihan selvästi.

Nuo sukat on kyllä mainion näköiset jalassa, mietin jo, kelle tekisin. Oiskohan Nooalle liian pienet ensi syksynä, kun on jo toisella vuodella.

Heleena kirjoitti...

Onnittelut suloisesta poikavauvasta Mummille!
Äidin äitini oli Mamma ja häneltä minä sain perinnöksi tuon pärvööttämisen ja säilytän sen muistona. Mamma, jonka kävi koulua 1800 luvulla, oli tasaisen rauhallinen ja niin kiireetöön puheessaankin......

Tess kirjoitti...

Paljon onnea mummille! Söpö pikkuinen.

Pirena kirjoitti...

Onnea kukkuramitoin. Jännät sukat, pysyy varmaan paremmin vauvan potkurijaloissa kun ovat muotoillut.

Marjut kirjoitti...

Onnittelut mummille ja muulle perheelle myös:)

TeSa kirjoitti...

Onnea, paljon onnea teille kaikille ja enkeleitä matkaan pikkuiselle.