keskiviikko 8. heinäkuuta 2009

Aurinko laski

Elämä on paras keksintö.
Se on jokaisen ulottuvilla,
mutta ei kenenkään patentoitavissa.

Juhannusyön kuva vuodelta 2007. Kuvan olen ottanut 24. 6. klo 1.03


Lehden mukaan meillä aurinko laski eilen ensikertaa tälle suvelle.
En sitä tosin nähnyt, kun taivas oli niin paksussa pilvessä, että olisi melkein valoja tarvittu, kun puolenyön jälkeen koneella istuskelin ja blogeja lueskelin. En kuitenkaan valoja laittanut.

Sain vuorokaudeksi yllätysvieraita maanantaina. Osasin heitä kyllä odottaa ja ruuankin laitoin valmiiksi. Heidän, äiti, isä ja kaksi lasta, piti tulla vain piipahtamaan ja syömään, mutta...

Sain puhelun ja pyynnön; otanko yövieraita vastaa? Toki toivotin tervetulleeksi. Oli käynyt niin, että lomalle lähtiessä tärkeitä asiakirjoja oli jäänyt kotiin. Ne saatiin kyllä illan mittaan linja-autolla matkalaisille, mutta juna oli jo mennyt!
No, eipä ollut kiire ruuan valmistamisen eikä syömisen kanssa. Vietettiin mukava ja kiireetön vuorokausi ja saatiin nollattua matkalle lähtemisen tohinat. Tästä oli sitten mukava lähteä eteenpäin.
Kiitos vaan käynnistä!

Käsityö rintamalla vähän hiljaista. Tekaisin pari tiskirättiä vieraitten kans seurustellessa.


Tiskirätit ovat olleet pistämätön tuliainen, siksi niitä on ollut niin mukava tehdä. Miniämme vei tädilleen pari synttärilahjaksikin. Olivat herättäneet sielläkin ansaittua huomiota ja ihastelua!

Tästä pitäisi ehtiä lankakauppaan vielä tänään, kunhan saan viime öisen yöviraani heräämään aamupäiväunilta. Hän kun heräsi jo ennen seitsemää, vastoin kaikkia tapojaan, niin nukahtipa sitten nojatuoliin vielä pyjamassaan! Mummin kulta <3


Lankakauppa-asiana on virkattavan kesäpuseron värivirhelanka ja josko hankkisin samalla langat ristipistotyöhöni!

7 kommenttia:

Äipän touhut kirjoitti...

Täältähän löyty uusi blogi. Sain hyvän idean noista tiskiräteistä. Voin tehdä samanlaisia tiskirättejä, joita oli sinun blogissasi. Tuun toistekin.

Matleena kirjoitti...

Voi ihan tuli ikävä tuollaista auringonlaskua! Onkin mennyt monta vuotta, kun olen tuollaisen viimeksi nähnyt. Tuollaisen näkeminen pannaan nyt saman tien sille listalle, jossa ovat ne toteutettavat asiat. :)

Tänäänkin on satanut täällää vielä vettä, mutta on jo lupaavasti lämpimämpää. Kyllä pian onkin taas oikeita kesäpäiviä! ;)

Eila kirjoitti...

Kaunis kuva auringonlaskusta!
Minulta on jääneet vielä nuo rätit tekemättä, monelle olenkin todennut että meidän kotiväki läkähtyisi naurusta jos tiskirätitkin olisi neulottu:)
Ristipistoilu on tosi mukavaa, olen edistynyt ihan kiitettävästi oman työni kanssa, vaan tarkkana saa olla.

intsu kirjoitti...

Onpa siellä mummilla ihana yövieras! Sellaisia ihania ne mummin kullat ovat. Voi,voi miten kauniit tiskirätit. Mä kyllä ihmettelen miten niitä malttaa käyttää!

Marleena kirjoitti...

Äipän tuohut:
Kiva kun kävit vierailulla, tervetuloa taaskin!
Tiskirätit kannattaa aina ;-D

Matleena:
Tervetuloa katselemaan keskiyön aurinkoa!
Täälläkin sateli aamupäivän, iltapäivällä vähän ripotteli,
nyt on kirkasta, aurinko kultaa taivaan rannan. :D

Eila: Kyllä se kotiväkikin lakkaa nauramasta, kun oivaltaa tiskirättien mahtavuuden. ;D
Ostin tänään ristipistolankaa!

Intsu: Niin, kultia ovat! Kun vein toisen kotiin, oli toinen pyrkimässä mummilaan :D
Näteillä tiskiräteillä on ihan kiva pyyhiskellä!

Pirena kirjoitti...

Vielä minäkin ihastelen noita sun rättejäsi. Ne on äkkiä valmiit ja voi koitella kaikkia kivoja mallineuleita.

Äipän touhut kirjoitti...

Nappasin sulta tuo tiskirätin mallin ja tein viikonloppuna yhden mökkireissulla, enempää en ehtinyt. Nyvää viikonloppua.