torstai 11. marraskuuta 2010

Yllätyksiä

Uskon, että elämän toisen puoliskon
on tarkoitus olla parempi kuin ensimmäisen.
Esimmäisellä puoliskolla opetellaan miten pitää elää.
Toisella puoliskolla elämästä nautitaan.
-Frances Lear-

Miehen veli täytti 70 vuotta lokakuun puolivälissä. Kun juhliminen ei tuntunut mieluiselta, hän lähti vaimonsa kanssa nauttimaan kesästä Turkin aurinkoisille rannoille.
Mutta vaimopa olikin juhlamielellä ja järjesti miehelleen yllätyksen loman jälkeen. Vaimo kulki ahkerasti "töissä" (tekee kyllä oikeasti eläkeläisenä työkeikkoja) viikon ajan valmistelemassa juhlia. Eikä mies aavistanut mitään. Juhliinkin oli menevinään kalaillallisille kalastusseurantalolle naapurin kyydillä, kun vaimon oli pitänyt mennä aikaisemmin muka avustamaan ruuan laitossa. Sisälle mentyään onnittelulaulu oli yllättänyt miehen täysin, ihan kyyneliin asti.
Seuraava yllätys oli, kun me mieheni kanssa ilmestyimme onnittelemaan. Itkuhan siinäkin tuli.
Matkamme kesti aamu kuudesta , jolloin kone lähti Oulusta kohti Rigaa, siellä odottelimme kuutisen tuntia ennen lentoa Göteborgiin Svea mamman maille. Perillä olimme sopivasti puoli tuntia ennen juhlan alkua. Yksi veljenpojista oli vastassa lentokentällä, josta sitten huristelimme onnittelemaan synttärisankaria.
Ensimmäiseksi tarjottiin ruoka, joka oli hyvää ja sitä oli riittävästi melkein sadalle juhlavieraalle.
(tästä hävitin ruokapöytäkuvan, enkä saanut sitä takaisin)
Syönnin ja muutamien laulujen jälkeen oli synttärikakun ja kahvin aika.

Juhlissa oli riemukasta ohjelmaa.
Saunamuorit kävivät tarinoimassa ja esittelemässä seksikkäitä puuvillaisia, vaaleanpunaisia, pitkälahkeisia (sitä vanhaa mummomallia) pikkuhousuja ja mittatilaustyönä tehtyjä riippurintaisen rintsikoita. Laulettiin, puheitakin pidettiin, tanssittiin ja nautittiin ruuista ja juomista.
"Tina Turnerkin" kävi laulamassa sankarille.
Mieskin sai suukon veljensä miniältä!

Näin heitetään 7-kymppistä ilmaan.

Synttärisankari juhlien jälkeen kotona vaimon antamien seitsemänkymmenen ruusunsa kanssa.
Viikko vierähti riemukkaitten juhlien jälkeen rattoisasti kylästellen.
Kotimaahan palattiin taas Rigan kautta halpalentoyhtiön lennättämänä. Matkat sujuivat vaivattomasti ja ilman ongelmia. Ja mikä yllättävintä itselleni, että selvisimme viikon reissusta kahden pienen käsimatkatavaralaukun kanssa, siis niiden sisältöjen kanssa. Niin vähillä vaihtovaatteilla en ole tainnut edes viikonloppureissua ennen tehnyt.
Oli aika hyvä pakkausopillinenkin reissu!!!!
Käsitöitä en tehnyt reissulla, mutta jo junassa Oulusta kotiin kilkuttelin puikkoja. Valkoinen kauluri Knitten mohair-langasta valmistui kotiin tultuani.

Reissulle lähtiessä olin päivän Matleenan luona kylässä.
Hän opetti minulle kuviovirkkausta. Eikä se niin vaikeaa ollutkaan kuin luulin.

Käsityöt jätin pois matkastani, sillä aattelin, että nautin vain ensin juhlista ja sitten sukulaisten seurasta.
Kuviovirkkaus on edennyt vain vähän. Mitäkö tuosta tulee? No, jonkinlaista päähinettä siitä yritän. Aika näyttää, mitä saan aikaiseksi. Kuvio on tähän asti "omasta päästä", enkä yhtään tiedä miten tuo etenee!!!!
Kuvakin pyörähti tänne siityessään jostain syystä ylösalisin, mutta haitanneeko tuo mitään!

Joki jäätyy kovalla vauhdilla.
Uimiset kotirannalla onnistuvat taas noin puolen vuoden kuluttua. Vaikka joen jäätyminen on kaunista katseltavaa, sen sulaminen keväällä on niin riemullisen vapauttavaa.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

- Vaan onpas teillä ollut ihanat juhlat!
- Miten ihmeessä sinä olet pärjännyt ilman käsityötä noin kauan?
- Olipa mukava, että se ruokapöytäkuva katosi. Minä täällä nälissäni kuijotan, ei oikein kärsi edes katsoa ruokaan. Tuo täytekakkukuvakin on niin ikävän näköinen.
-tainaf-

Matleena kirjoitti...

Yllätysjuhlathan ovat niitä parhaita juhlia! :) Ja tämäkin kertomuksesi sen taas todistaa. Ja että maltoit koko viikon olla ilman käsityötä! :O Sitä minä en uskonut etukäteen vaikka niin vakuutit.

Mukavan näköinen pyörylä on syntynyt kuviovirkkaamalla. Jään mielenkiinnolla odottamaan etenemistä.

Malli45 kirjoitti...

Hienot juhlat sai lankosi. Aika pitkä kylämatka teillä; hyvässä seurassa viihtyy!
Söin juuri, niin olisin mielelläni katsonut etuherkkujakin!
Kauniita spiraaleja virkkaat, meilläpäin se on kirjovirkkausta, mutta sama asia!

Marjut kirjoitti...

Teillä on ollut tosi hauskat ja vauhdikkaat juhlat.

Anonyymi kirjoitti...

Olipa teillä ihanat juhlat ! Voin kuvitella ... Kuinkahan tuo kuviovirkkaus onnistuisi kun ei ole ohjeita ?

Pirena kirjoitti...

Vauhdikasta menoa teillä ja käsitöitäkin valmistuu välissä.

Marleena kirjoitti...

Tainaf:
Juhlat olivat ihanat!
Voisin kyllä sen ruokapöytäkuvan vielä tänne laittaakin!!!
Täytyy myöntää, että välillä oli vähän ikävä käsitöitä!!!!

Matleena:
Niin, kahdet täysyllätysjuhlat ollaan koettu ja oltu vielä molemmissa aika isoissa osissakin, siis yllättäjinä!
Maltoin, maltoin, vaikka vähän kaipailin käsillä tekemistä.
Kuviopyörylä on vaiheessa, kun piti aloittaa ne intialapaset!!!!

Malli:
Joo, matka oli vähän pitkä lentäenkin, kiitos halpalentoyhtiön ja pitkän koneen vaihtoajan, mutta matkaseura (siis oma mies) oli ihan mukava. Ollaan me pari kertaa ajettu autollakin yhtäsoittoa Rovaniemeltä Göteborgiin.Jos en ihan väärin muista, niin matkaa kertyy noin 1600km suuntaansa.
No, kuvio tai kirjo, niin sama on. :-D


Marjut, Anonyymi, Pirena:
Juhlat oli hauskat, mukavat ja iloiset! :-D

intsu kirjoitti...

Vautsi,onpas teillä ollut mukava juhlareissu.Niinkuin lomamatka konsanaan ja varmaan on vielä kauan muistelemista. Ei taida sittenkään tuo vanheneminen olla yhtään hassunpaa..:)

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Hauska kuvio tulee tuohon pipoon!