torstai 1. joulukuuta 2011

Ikävä Prinssessaa


Voiko ihanampaa olla
kuin on tää!!!
Eka kertaa mummin sylissä neljän vuorokauden ikäisenä vielä sairaalassa.
Nyt kotona, ikääkin on kertynyt jo toista viikkoa. Olin pikkuisen luona kaksi viikkoa. Yhdessä papan kanssa mentiin, mutta pappa palasi kotiin, kun sai keittiörempan toimintakuntoon.
Kotimatkalla päiväjunassa tein nämä piskuiset sukat jo aikaisemmin tekemääni vauvan villavaatesettiin. Näihin sukkiin kulutin loput  Woolin neliraita langasta, tosin jouduin laittamaan siihen lisälankaakin. Tuossa alempana on kuva setin  villapaidasta, johon ostin napit Hakaniemen hallista.  
Lapaskuun lapasia sain aikaiseksi kolmet punaiset, Vanhaa lankavarastoa Novitan Nallea. Neulemallin sain siskolta, joka sai sen Aulikki-ystävältään! Sitä oli kiva tehdä. Kiitokset ja halit Aulikille, minunkin ystävälleni ja isolle siskolle <3
Tässä kaikki kolmet, Tykkään tehdä lapasiin pitkät varret. Näissä tein yksi oikein, yksi nurin; kaksi oikein, kaksi nurin ja kolme oikein, yksi nurin resorit! Mukamas vähän vaihtelua, kun muuten oli niin samanlaisia.
Lapaskuuhun menivät myös nuo edellisen villasetin vauvan lapaset.
Tähän pureroon ostin söpöset nallenapit.
Napeista lähikuva

8 kommenttia:

Malli45 kirjoitti...

Onnea ihanasta Prinsessasta!
Kauniita neuleita neiti on saanut! Ihanampaa ei ole kuin pitää vastasyntynyttä lapsenlasta sylissään!

Matleena kirjoitti...

Ei voi! Siis ei voi olla tuon ihanampaa! ❤❤❤ Kuvaa katsoessa voin ihan tuntea vauvan tuoksun. ;)

Kivan näköisiä lapasia. Kiva pintaneule, pitää joskus minunkin sitä kokeilla. Voisi varmaan tehdä sukkiinkin.

Heleena kirjoitti...

Onnea Mummille ja Prinsessalle!
Kauniita lapasia <3 Lapasten päällä taitaa olla rinsessaneuletta....

iso gnu kirjoitti...

Onnea ihanasta Prinsessasta!Mummina olo on ihanaa.
terveiset tripla-mummilta (joka kyllläkin joskus on tyhmä. hölmö tai tylsä, mutta suurimmaksi osakis ihana, kiva ja halittava)

Mammutti kirjoitti...

Paljon onnea prinsessan isovanhemmille!
Mummina tiedän onnen tunteen pienestä ihmisestä seuraavassa polvessa.

Seijasisko kirjoitti...

Voi kun suloinen prinsessa. <3

pirle kirjoitti...

Herkistyneet onnittelut :)

Kauniita, persoonallisia neuleita olet tikutellut.

Marjut kirjoitti...

Suloisia kuvia; onnea vielä.

Kauniita lapasia olet tumpputupaan neulonut.