keskiviikko 19. marraskuuta 2008

19.11.2008 Neuletilanne talven tultua


Ihan ekaksi tähän kuva. Ainoa orkideani aukaisi tänä aamuna ensimmäisen kukkansa.
Kesän ja syksyn aikana yritin elvytellä rahkasammaleessa kahta vähän huonosti voivaa yksilöä, mutta ei onnistunut! Nyt tämä ainokainen kuitenkin ilahduttaa.

Tänään kävin katsastamassa uimarannan. Enää ei pääse kotirantaan uimaan, alkoi siis oikea avantouintikausi. En ole vielä päättänyt, alanko oikeasti talviuimariksi, vaan käynkö vaan tilaisuuden tullen avannossa. Saas nähdä, nyt ois vaan aika helppo jatkaa. Mietitään!

Käsitöitä on nyt kesken useampia.

Joulusukkia tikuttelin Tampereen reissulla. Sain oikein kädestä pitäen opastusta kantapään ja kavennusten tekemisessä. Oonhan muutamat sukat tässä jo tehnyt, mutta jälki ei ole ollut ihan parasta. Nyt oli opetteja parhaasta päästä vieressä, siis Matleena kaverini.

Ekasta sukasta tuntui vaan tulevan miehelle liian kaponen, mutta jatkoin silti. Toinen sukka oli jo kärkikavennuksessa, kun laskeskelin silmukoita ja kas kummaa, niitä oli enempi. Eikä sukka ollut niin tiukkakaan, ei tietenkään. No, kolmas sukka puikoille toisen kokoiseksi. Ja sille ensimmäiselle pitää vielä tehdä pari. Saan itsellenikin joulusukat. Purin vähän terän pituutta, ja teen sukista oikean kokoiset.


Kantapäästä tuli mielestäni aika siisti!


Tyttären pitkä villatakkikin on vähän edennyt.

Pörröinen kaulaliina on alulla ja aloitinpa vielä Nalle-langasta aina oikein neuleen. Teen sen tyttärelle tai itselleni. Riippuu siitä kumman kokoinen se on valmistuttuaan.


Loppuun vielä kuva Tumpputupaan menevistä lapasista. Nämä sain valmiiksi Matleenan luona jo ennen Tampereelle lähtöä. Lapaset on harmaasta Nalle Colorista. Samasta langasta, kuin tekeillä oleva ainaoikein-neule. Lapaset menevät tyttärelle, toivottavasti neulekin.

2 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

No niinhän se ratkesi sukkaongelmakin ihan itsestään! ;D Tulee kivannäköistä tuosta pörröhuivin tekeleestä. Sitä on varmaan kiva tehdäkin, kun on noin hempeä väri.

Ihana tuo orkidean kukka!

Matleena kirjoitti...

Sinulle ruusu blogissani, käypä noutamassa! :)