keskiviikko 17. maaliskuuta 2010

Hiihdettykin jo on

Täytyy lähteä,
jotta voi tulla takaisin!
-Nuuskamuikkunen-
Toissapäivänä kävin eka kertaa tälle talvelle hiihtämässä. Viimeinkin ja eilen toisen kerran, takana on nyt pari kymmenen kilometrin lenkkiä.Tässä olen menossa keskellä jokea vastapäisen vaaran päälle.

Kaunista, mutta huikaisevampaa luonnossa kuin kuvassa.

Tuota linjaa pitkin kakarana hiihdettiin seuraavan vaaran päälle. Sieltä oli hurja lasku alas. Mietityttää nyt, kuinka korkea mäki on mahtanutkaan olla silloisten pienten tyttöjen mielestä. Sinne ei ole nykyään latua tuota linjaa pitkin, joten asia on jäänyt tarkistamatta.

Tämän vaaran päälle onkin sitten vähän kiikkumista, mutta onneksi tästä eteenpäin on laskua. Eka lasku on pitkä ja aika huikeakin, pari pienempää nousua ja taas laskuja. Tykkään käydä täällä hiihtelemässä. Sillä hiihtelemistä murtsikkani on, luisteluhiihtäjät viheltävät reippaasti ohi, mutta ohitinpa minäkin ehkä vielä minuakin hitaamman hiihtäjän. Mitäs noista vauhdeista, tärkeintä on että ladulla on mukavaa.

Yksi myssy on valmistunut muutama päivä sitten ja pari rättiäkin, mutta kuvailen rätit sitten joskus kun niitä on enempi.

9 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Wau, sinä hiihdit jo! ;) Minä varmaan vasta sitten huhtikuussa. Mutta ihanista kevättalven päivistähän voi nauttia ilman suksiakin.

Nätti myssy! Se on minua ihmetyttänyt, että vaikka noita katselee kuinka paljon, niin aina jaksavat sykähdyttää. ;D Ei niihin kovin helposti kyllästy.

Marjut kirjoitti...

Enpä ole vieläkään hiihtänyt ja pahalta näyttää, että jää hiihtämättäkin tänä talvena.

Tupuna kirjoitti...

Ihana hiihdellä kauniissa luonnossa.

nätti myssy! :)

Malli45 kirjoitti...

Kauniissa luonnossa olet hiihdellyt. Minäkin kävin upouusilla suksillani hiihtämässä ja kaaduin, tietty, löin pääni ja päänsärkyä aina aamuisin...
Kaunis myssy jälleen!

Sipi kirjoitti...

Kyllä talvinen maisema on kaunis! Sievä myssy jälleen :)

pirle kirjoitti...

Nuo maisemat ja valo ovat hoitavan häikäseviä.
Mukava, että jaksat "myssyillä" :)

Anonyymi kirjoitti...

Kaunista ! Jos latua ei ole, sen voi tehdä itse.

Minjaana kirjoitti...

Onpas ihanan hempeän värinen myssy!

Heleena kirjoitti...

Vau, mitkä maisemat! Aivan täällä reipastun katselemalla vaaran päältä ja sinä olet sinne kiivennyt ;O