sunnuntai 14. maaliskuuta 2010

Käytiin lomareissulla

Eilinen on kokemusta,
huominen on toivoa.
Tämä päivä on siirtymistä
eilisestä huomiseen
parhaalla mahdollisella tavalla.
Kävimme Madeiran kesässä viettämässä siskon miehen pyöreitä synttäreitä ja hieman etukäteen omaa 40-vuotishääpäiväämme.
Näitä ihania orkideoita laitan tänne lisääkin kunhan ehdin.
Reilua viikkoa ennen matkaamme Madeiralla oli rankkojen sateiden aiheuttama suurtulva. Tapahtuman jälkiä siivottiin koko lomamme ajan ja paljon jäi vielä korjattavaakin. Meille tilanne ei aiheuttanut ongelmia, vaikka tietenkin kaiken sen tuhon näkymien surettikin meitä.
Funchalin kaupunki.
Rannalla näkyvä ruskea vesi on peräisin vuorilta virtaavasta mutaisesta vedestä, vaikka aikaa tulvasta oli kulunut jo miltei kaksi viikkoa. Me saimme viettää viikon lomamme ihan mukavassa kesäsäässä. Muutamia pieniä vesisateita kyllä sateli, mutta nehän kuuluvat kesään.
Käsityörintamalla ei ole tapahtunut nyt paljoakaan.
Automatkalla Hämeenlinnaan tein tätä myssyä, joka on kolmastoista valmistuneista. Kaksitoista edellistä jätin menomatkalla Matleenalle.
Myssyn lisäksi tuli tehtyä viisi tiskirättiä reissun aikana, ei tosin Madeiralla yhtään mitään, vain kotimaan puolella automatkoilla ja siskon luona.

Kotona näyttääkin Madeiran kesän jälkeen näin ihanan valkoiselta. Kuvan otin eilen päiväkävelyllä joen jäällä. Päivällä oli muutamia asteita plussan puolella varjossakin. Maaliskuun hiihtokelit ovat nyt parhaimmillaan. Mies lupasi kaivaa sukseni lumen saartamasta varastosta jotta huomenna saisin avattua tämän talven hiihtokauden. Luistelusukset ovat kyllä olleet esillä koko talven, mutta eivätpä vaan ole saaneet vietyä minua ladulle! Tykkään enempi perinteisestä murtsikasta. Hyvä syyhän tuokin on hiihtämättömyyteeni!!! Vielä kuitenkin aion ehtiä!

12 kommenttia:

Matleena kirjoitti...

Ihana orkideakuva! Tuli muuten perjantaina orkideakortti meillekin, joten kiitosta vaan! :)

Malli45 kirjoitti...

Iso kontrasti tulla valkoiseen Suomeen kukkien keskeltä. Olen kaksi kertaa Madeiralla käynyt marraskuussa joluvalojen aikaan.
Sinä rukkikuvassa huomasin käsinpyöritettävän ompelukonnen. Sellaisella ompelin koulutyöt.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Ihana varmaan päästä välillä pois tästä pakkasesta!
Minä en ole hiihtänyt sitten lukiovuosien, enkä edes omista suksia.. tarttis varmaan hankkia, niin pääsisi lasten kanssa ladulle..

Marjut kirjoitti...

Ihania maisemia! En ole minäkään hiihtänyt tänä talvena vielä metriäkään.

Minjaana kirjoitti...

Kauniita maisemia tosiaan. Ehdottomasti murtsikkasukset esille ja hiihtämään. Nyt kun kevät alkaa olla parhaimmillaan. :D

intsu kirjoitti...

Tervetuloa takaisin! Madeira onkin kukkien saari! Siellä ollaan mekin käyty,mutta meillä oli epäonnistunein loma mitä ikinä. Kaikki meni vähän mönkään. Tultiin kipeeksi ja koko viikon oli rankkasateet jne.

eila kirjoitti...

Voi, olet päässyt kauniita kukkia ihailemaan! Madeiralle tekisi minunkin mieli, toivottavasti joskus!
Minä hiihdän pelkästään "pertsaa"!

Anonyymi kirjoitti...

Nautinnollisia hiihtoretkiä ! Latuja ei tarvita kun hanki kantaa kaikkialla.

Marleena kirjoitti...

Matleena:
Niin on ne vaan niin ihania! :-D

Malli45:
Madeira on kaunis saari. Tämä reissumme oli sinne jo kolmas.

Se ompelukone on miehen kotoa. En ole sillä koskaan ommellut, vaikka sillä kyllä voisi. Pitää varmaankin joskus kokeilla! ;-D

Pirjo-Riitta:
On se kivaa käydä talven keskellä kesässä.
Nyt olen jo saanut avattua hiihtokauden! ;-D

Marjut ja Minjaana:
Kaunista on Madeiralla, mutta niin on meidän talvessakin!
Nyt on jo hiihdelty! ;-D

Intsu:
Voi kurjuus, kipeänä ja sateessa.
Meitä onnisti, kun mentiin sateiden jälkeen sinne.

Eila:
Suosittelen Madeiran matkaa!
Laitan lisää kukkia tänne, kunhan ehdin. :-D

Anonyymi:
Kiitos, nautitaan!
Ei meillä vielä kanna hanki!
Mistä päin kirjoittelet, kun teillä kantaa?

Irina kirjoitti...

Oi,miten kaunis orkidea! Madeira taisikin kärsiä melkoisesti noissa tulvissa ja rankkasateissa.
Uskallanko tunnustaa, että mulla on vielä sukset varastossa. Että, hiihdetty ei ole tälle talvelle metriäkään!
Mukavaa viikonjatkoa sinulle ja hyviä hiihtokelejä!

Marleena kirjoitti...

Irina:
Laitan noita orkideoja vielä tänne lisääkin! Kyllä Madeiralla vauriot olivat vielä näkyvissä, vaikka suurimman sotkun olivat jo siistineet.
Kyllähän sinä vielä ehdit hiihtääkin kun lunta on noin paljon koko maassa ja täällä pohjoisessa vielä pitkäänkin :-D

Seijasisko kirjoitti...

Nostalginen tuttu maisema tuo "Kemijoen jäällä" . Lapsuudenkotini oli tuossa lähellä Veitikanharjulla. Kemijoen yli kään poikki hiihdettiin Ounasvaaran majalle, jossa juotiin kaakaot!

Kivoja myssyjä taas sekä tässä että tuolla ylempänä.<3